Pääsiäinen Seattlessa osa 1

Pääsiäisloman kunniaksi päätettiin sitten Jennan kanssa lähteä tutustumaan tuohon ihmemaahan, jota myös Amerikaksi kutsutaan. Elämämme ensimmäisen Ameriikan-reissun kohde oli melko lähellä Vancouveria sijaitseva Seattle. Varasimme aiemmin viikolla bussikuljetuksen Quick Shuttle'lta ja perjantai-aamuna oli sitten aikaisin herätys heti aamu viiden jälkeen, että saimme itsemme kuntoon ja sitten nokka kohti Vancouverin lentokenttää, josta bussi meidät nappaisi kyytiin klo 7.30. Hyvin onneksi löydettiin perille, vaikkei ihan varmoja oltukaan miten kentälle mennään ja mistä sieltä sitten sen Quick Shuttle-bussin löytää. Kentällä saatiin sitten avuliailta työntekijöiltä opastusta siihen, mihin bussi siellä tulee. Tällainen dösä sieltä sitten löytyi saapuvien lentojen aulan edestä pylväältä numero 3.

Tämä bussi vei meidät kuitenkin vain seuraavalle pysäkille, jossa vaihdoimme toiseen samanlaiseen, jolla sitten päästiin viimein matkaan. Jouduttiin ihan eri puolille bussia Jennan kanssa alkumatkasta, koska bussi oli täynnä porukkaa siinä vaiheessa kun meidät kuskattiin paikalle. Eli rajalle asti köröteltiin niin, että Jenna istui aivan kuskin takana ja minä taas bussin perällä, jonkun nuhaisen aasialaisnaisen ja vessakopin vieressä.

Odotettavissa oli, että kun lähdetään reissaamaan Jenkkilän puolelle, rajalla tulee vierähtämään aikaa, mutta pääsiäisliikenne yllätti jopa kuskin. Jonot olivat rajalle usean kilometrin mittaiset. Onneksi meidän nokkela kuski tiesi yhdessä kohtaa kiertotien, joka koukkasi pahimman jonon ohi ja päästiin jonottelemaan itse turvatarkastuspisteelle. 

Tarkatuspisteellä rajalla olikin sitten varsinainen hulabaloo. Siellä meni varmaankin reilu tunti, että oltiin saatu koko bussillinen ihmisiä tarkastettua. Oli tullilappua, maahantulokorttia, sormenjälkien ottamista, valokuvausta, lupamaksun maksamista ja rasittavan uteliaita rajamiehiä. Jostain syystä mä saan aina nämä juttutuulella olevat kaverit mua kuulustelemaan. Tällä kertaa kyseessä oli joku "Milosevic", joka osasi vähän suomea ja tunsi paikkoja. Kyseli onko Urjala lähellä Hyvinkäätä ja kyseli mun opinnoista ja kouluista kaikenlaista. Pitäis kai alkaa feikata etten osaa englantia juurikaan, kun ei Jennalta ikinä kysellä mitään ylimääräistä, kun ne huomaa, ettei se osaa vastata :D Jotain hyötyä siis kielitaidottomuudestakin.  

Rajahommien jälkeen istuttiin sitten kaksi tuntia vielä bussissa, kunnes saavuttiin Seattlen keskustan laitamille Seattlen maamerkin Space Needlen kupeeseen.

Napattiin reput selkään ja alettiin pähkimään, että miten löydetään hotellille. Space Needleltä lähti Monorail-juna, joten hypättiin siihen, ettei tarvitsisi kävellä niin paljon. Päättäriltä jatkettiin matkaa kävellen hotellille. Yksi asia, joka tuli sillä kävelyretkellä huomattua oli se, että Seattle on aika hemmetin mäkinen paikka ja meidän hotelli oli tietty aivan järjettömän mäen huipulla. Ja nämä mäet eivät ole pelkästään jyrkkiä vaan myös pitkiä! Sinne sitten meikäläinen puuskutti naama punaisena, hiki valuen respaan ilmoittamaan, että Ms. Karttunen + 1 ovat nyt saapuneet. Olin varmaan todella tyylikkään näköinen ilmestys...

Respan Richard oli kuitenkin hyvin ystävällinen ja mukava tyyppi. Ilmoitti meille, että valitettavasti kaikki kahden sängyn huoneet oli myyty loppuun, joten meille olisi tarjolla huone king size-parisängyllä. Meille kuitenkin tarjottiin hyvityksenä tästä "mielipahasta" isompaa huonetta eli junior sviittiä ja tottakai me hyväksyttiin. Matka jatkui respasta kerrokseen 11 ja junior sviittiin numero 1110.

Jatkuu......