Viime viikon keskiviikkona oli Stanley Cupin viimeinen finaaliottelu, jonka Canucksit menivät häviämään Boston Bruinsille 4-0 ja näin ollen Bruinsit veivät NHL-mestaruuden voitoin 4-3. Täällä oli taas isot screenit keskustassa, että ihmiset pääsivät ulos kaduille katsomaan ja jännittämään kuinka viimeisessä ratkaisevassa ottelussa käy. Mekin lähdettiin sinne Jennan ja Finnish Manorilla harjoittelussa olevan Jennin kanssa katsomaan lätkähulinaa. Lähdettiin keskustaan ensimmäisen erän ollessa jo käynnissä ja peliä nähtiin (tosin kaukaa ja huonosti) toisen erän verran. Sen jälkeen käytiin pikaisesti syömässä ennenkuin lähdettiin kolmannen erän aikana takaisin kotiin, koska tiedettiin mikä hirveä ryysis Skytrainillä olisi, jos lähdettäisiin vasta pelin loputtua. Aikaisin lähtö oli ERITTÄIN hyvä idea - mellakkahan siellä oli syttynyt kun peli oli hävitty.
Autoja poltettiin ainakin 15 - myös kaksi poliisiautoa. Kauppojen ikkunat pistettiin säpäleiksi ja ihmiset sitten ryöstelivät näitä liikkeitä esim. Louis Vuittonin-liikettä. Mellakkapoliisit täydessä varustuksessa ammuskelivat kyynelkaasua ihmisjoukkoihin ja pamputtivat rähiseviä ihmisiä. Aivan sekopäistä meininkiä. Me vaan katsottiin tv:stä seuraavaa uutislähetystä suu auki ja oltiin HYVIN tyytyväisiä, että oltiin lähdetty ajoissa kotiin:
Mellakan jälkeen seuraavana päivänä sitten "tosi-fanit" tarjoutuivat siivoamaan vapaaehtoisesti mellakoitsijoiden jäljet. Lisäksi ihmiset ovat jättäneet mm. poliisia tukevia ja kiittäviä viestejä levyihin, joilla on peitettu kauppojen rikottuja ikkunoita.
Nää mellakoitsijat olivat kyllä aikamoisia idiootteja luullessaan etteivät joudu vastuuseen teoistaan. Nyt on kunnon ihmisjahti jo käynnistynyt ja esim. facebookissa on sivuja, joihin ihmiset voivat paljastaa mellakoitsijoita. Monet on jo jääneet kiinni, kun heitä on esim. kuvattu tv-lähetyksissä mellakan aikana itseteossa tai jonkun kamerapuhelimella ja sitten ne videot on postattu youtubeen tai idiootit ovat itse fb:n päivittäneet kuvia ja statukseen kehuskelleet että "pöllinpä sitä ja tätä tai rikoin sitä ja tätä". Jotkut mellakoitsijat ovat jo saaneet kärsiä teoistaan - jotkut ovat esim. saaneet kenkää töistä tai koulusta riehumisensa seurauksena. Tyhmyydestä sakotetaan.
PS. Tänään (24.6) meiltäkin yksi vancouverilainen pyysi anteeksi niitä mellakoita. Mies sanoi olevansa niin häpeissään kaupunkinsa puolesta, että tuollaisen huligaanikuvan antavat ulkomaalaisille.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti